iStock-905375572.jpg

Blended LEARNING ELI SULAUTUVA OPPIMINEN

Mitä on sulautuva oppiminen?

Sulautuva oppiminen eli blended learning tarkoittaa oppimisympäristöjen sulautumista toisiinsa. Sitä voidaan kutsua myös lähikäsitteillä monimuoto-oppiminen tai sulautettu opetus. Esimerkkinä sulautuvasta oppimisesta voisi pitää opintoja, joista osa on perinteistä kontaktiopetusta luokkahuoneessa, ja osa opinnoista tehdään digitaalisen oppimisalustan kautta etäopintoina. Etäopinnot sisältävät sekä reaaliaikaisia ei-reaaliaikaisia osioita. Opiskelija esimerkiksi seuraa liveluentoja sekä käyttää viestintätyökaluja reaaliajassa opettajan tai tutorin kanssa. Kun opiskelu ei ole reaaliaikaista, opiskelija esimerkiksi katsoo opetusvideoita tai kirjoittaa opetusmateriaalin pohjalta opettajalle palautettavaa tehtävää. Sulautuvalle oppimiselle ominainen piirre onkin aikataulujen joustavuus, jolloin reaaliaikainen opetus ja itsenäinen työskentely muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.

Värit_sininentumma_nuolet.jpg

MIKSI VALITA sulautUVA oppiminen?

1. AIKA: Opiskelija saa vaikuttaa oman opiskelunsa aikatauluun ja tehdä opiskelusta omannäköistä.

2. ERILAISET OPPIJAT: Opettaja pystyy tarjoamaan erilaisille oppijoille useita vaihtoehtoisia opiskelutapoja sekä seuraamaan, mitkä tavat sopivat kellekin parhaiten

3. PAIKKA: Oppiminen ei rajoitu luokkatilaan, vaan sulautuva oppiminen mahdollistaa opiskelun - ja opettamisen - missä vain.

 

Miksi tarvitsemme sulautuvaa oppimista?

Media- ja teknologiaympäristömme on kokenut vuosikymmenessä valtavan murroksen. Saatavilla oleva tiedon määrä on lisääntynyt huomattavasti, kun ihmiset ovat alkaneet tuottaa tietoa painetun sanan lisäksi virtuaalisiin ympäristöihin. Niiden käyttäjät ovat siirtyneet passiivisista median vastaanottajista aktiivisiksi tuottajiksi ja kriitikoiksi, mikä on synnyttänyt uudenlaisia digitaalisia yhteisöjä. Lähes jokainen suomalainen nuori käyttää internettiä päivittäin ja heistä yhä useampi tuottaa itse digitaalisia sisältöjä, kuten kuvia ja videoita erilaisiin palveluihin. Siten myös oppimista tapahtuu yhä useammassa erilaisessa yhteisössä, niin verkossa, kuin reaalimaailmassa.

Sulautuvassa oppimisessa opiskelijan rooli verkossa on aktiivinen toimija, jonka tehtävä on rakentaa tietoa yhteisöllisessä prosessia. Internetissä on valtava määrä materiaalia, jonka hakemisessa ja luotettavuuden arvioinnissa meillä on vielä paljon opittavaa. Siksi sulautuvassa oppimisessa opettajan tehtävänä on valikoida opiskelijalle hänen tarvitsemaansa tietoa sekä ohjata opiskelijan oppimisprosessia, jotta tämä voi siirtyä yhä itsenäisempään tiedonhankitaan. Kriittinen lukutaito paranee, kun opiskelija pääsee itse tuottamaan sisältöä luotettavien lähteiden pohjalta. Lisäksi opiskelija saa ottaa vastuuta omasta oppimisestaan, sillä hän suunnittelee, ohjaa ja arvioi omaa oppimistaan.

Opettajan näkökulmasta sulautettu oppiminen vapauttaa resursseja oppilaan ohjaamiseen ja arviointiin. Kun mekaaniset tehtävät pystytään tarkastamaan automaattisesti, aikaa vapautuu opiskelijoiden yksilölliseen kohtaamiseen. Esimerkiksi matematiikan tehtävistä voidaan nykyisillä työkaluilla saada välitön palaute, joka kertoo, millaiset laskutyypit tuottavat opiskelijalle ongelmia. Opettajan on helppo puuttua virheellisiin ajatusmalleihin, kun ne ovat helpommin havaittavissa ja analysoitavissa.

Etänä tehtävät harjoitteet edesauttavat opiskelijan itseohjautuvuuden kasvua ja lisäävät joustavuutta sekä opiskelijan, että opettajan näkökulmasta. Kun oppimiselle annetaan vapaampi aikataulu, opiskelu aiheuttaa vähemmän kuormitusta opiskelijalle. Oikealla tavalla tuettuna etäopetus on vähintään yhtä tehokasta kuin lähiopetus. Digitaalinen materiaali muokkautuu helposti erilaisten oppijoiden tarpeisiin - opetuksen järjestäjän on helppo lisätä ja eriyttää opintotarjontaa kysynnän mukaan.

Voit tutustua sulautuvan oppimisen ratkaisuihimme täällä.